Sopimukset

Pääperiaate on, että kaikki rakentamista koskevat ja siihen liittyvät sopimukset tehdään kirjallisina ja riittävän yksityiskohtaisina.

Rakentamisessa on oltava mukana vastaava työnjohtaja, joka vastaa työn suorituksesta. Myös kokonaisuudesta vastaavan pääsuunnittelijan rooli on merkittävä. Lisäksi on tehtävä suunnittelusopimuksia mm. rakenne-, LVI- ja sähkösuunnitttelun osalta.

Rakennushankkeen eri materiaalihankinnat toteutetaan hankintasopimuksilla, joilla sovitaan irtaimen omaisuuden kaupasta. Sopijapuolet määrittelevät kaupan ehdot haluamikseen. Myyjän vastuut ja velvoitteet määräytyvät siten osapuolten välisen sopimuksen ja kauppalain sekä mahdollisesti kuluttajansuojalain mukaisesti. Urakkasopimukset sekä erityisesti eri osaurakoiden urakkarajat muodostavat niin vaativan kokonaisuuden, että sopimukset niistä kannattaa laatia ja tarkistaa hyödyntäen alan ammattilaisten tietämystä. Sopimukset tulee luonnollisesti laatia kirjallisina ja riittävän yksityiskohtaisina.

Kaikissa sopimuksissa tulee määritellä soveltuvin osin sopijapuolet ja sopimuksen kohde eli:

  • suoritus
  • hinta
  • laatu
  • laajuus
  • vastuurajat
  • toimitusaika
  • maksutapa
  • maksuerät
  • viivästymisseuraamukset
  • kuljetukset
  • työkalukorvaus

Huono valvonta ja puutteelliset sopimukset saattavat johtaa osapuolten väliseen riitaan. Se aiheuttaa turhia kustannuksia ja ajanhukkaa ja voi johtaa huonoon lopputulokseen.

Virheet on parasta torjua ennen niiden syntymistä. Tavaraerät kannattaa tarkastaa päällisin puolin heti niiden saavuttua ja uudelleen ennen niiden asentamista. Myös piirustusten noudattamiseen tulee kiinnittää huomiota. Havaituista virheistä on ilmoitettava urakoitsijalle tai tavaran toimittajalle. Virhe voidaan sanella työmaakokouksen pöytäkirjaan tai siitä tehdään kirjallinen reklamaatio eli virheilmoitus. Reklamaatiossa ilmoitetaan virheellisyydestä ja pyydetään korjausta tai korvausta. Ellei työmaakokous tai reklamaatio johda tulokseen, rakentaja voi kääntyä kuntansa kuluttajalautakunnan puoleen, mikäli sellainen kunnassa on. Kuluttajaneuvoja yrittää sovitella asiaa osapuolten välillä ja tarvittaessa neuvoo asian jatkokäsittelyssä. Ellei kuluttajaneuvoja löydä ratkaisua asiaan, rakentaja voi kääntyä kuluttajavalituslautakunnan puoleen.

Rakentaja työnantajana

Työntekijä tai työkunta tekee työsopimuksen rakennustyön tekemisestä. Työnantajan on pidätettävä työntekijänsä palkasta ennakkovero ja maksettava se. Palkasta on myös maksettava sosiaaliturvamaksu. Työnantajan tulee huolehtia myös työntekijöidensä eläkeasioista. Työnantajan on otettava työntekijälleen lyhytaikaisissa työsuhteisssa olevien työntekijöiden (LEL) mukainen vakuutus. Lakisääteinen tapaturmavakuutus on otettava silloin, kun ulkopuolisten tekemiä työpäiviä kertyy kalenterivuodessa yli 12. Tapaturmavakuutuksen yhteydessä peritään myös työttömyysvakuutusmaksu sekä työntekijän ryhmähenkivakuutusmaksu.