Yleiset virheet

Yleisiä omakotitalon uudisrakentamisessa esiintyviä virheitä ja epäkohtia.

Suomalainen rakentaminen on kallista, kun sitä verrataan muiden maiden hintatasoon. Seuraavassa on kiinnitetty huomio virheisiin, jotka toistuvat tai niitä tehdään usein.

  1. Virheiden tekeminen jo suunnitteluvaiheessa. Haaluttomuus maksaa pätevästä suunnittelusta ja asiantuntija-avusta on usein toistuva virhe.
  2. Asunnon tilojen suunnittelu niin, että ei oteta asujaperheen tarpeita huomioon.
  3. Rakennuksen sijoitttaminen tontille siten, että lisärakentaminen vaikeutuu tai on mahdotonta.
  4. Palomääräysten epäselvyys voi aiheuttaa vaikeita muutostöitä rakennuksen tarkastusvaiheessa.
  5. Radonteknisten näkökohtien selvittämättä jättäminen ennen rakennuksen suunnittelua.
  6. Piittaamattomuus ympäristötekijöistä.
  7. Väärän tyyppisen talon rakentaminen tontille. Tämä johtuu esimerkikisi siitä, että seurataan liiaksi uusia trendejä.
  8. Detaljipiirustusten liian vähäinen käyttäminen.
  9. Asioista sopiminen suullisesti ilman todistajia ja pienurakkasopimusten tekemättä jättäminen.
  10. Vastaavan työnjohtajan ammattitaitoon ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.
  11. Ei tehdä sopimuksia toimitusajoista, sakoista, maksueristä, vakuuksista eikä vuositakuista. Ei tehdä myöskään kytkentää rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin.
  12. Ei kiinnitetä riittävästi huomiota talon korkeusasemaan. Sokkeli asetetaan usein liian alas. Tästä on seurauksena, että ulkopuolisen maan routiessa pintavesi valuu taloa kohti. Perustamisvaiheessa tehdyt virheet saattavat olla kohtalokkaita koko rakennukselle. Virheitä ovat esimerkiksi perustaminen liian jyrkälle täytölle tai jäätyneelle maalle ja epäonnistunut salaojitus.
  13. Pohjatutkimusten liian vähäinen käyttäminen on myös epäkohta.
  14. Yksityiskohtaisia virheitä ovat myös mm. tulisijojen huono perustaminen ja muuraaminen, sekä tuuletuksessa ja ilmanvaihdossa esiintyvät ongelmat.
  15. Liian kireän aikataulun tekeminen ja kustannusarvion laatiminen liian alhaiseksi ovat virheitä, jotka yleensä havaitaan melko myöhään.

Virheitä ja epäkohtia talopaketin rakentamisessa.

Viime vuosina on voitu havaita, että talopakettien ja tyyppitalojen myynti ja valikoima on kasvanut. Talopaketin hinnan edullisuus korostuu varsinkin silloin, kun kysymyksessä ei ole "avaimet käteen toimitus". Tämä voi johtua siitä, että asiakas ei osaa kiinnittää huomiota puuttuvien suoritusten määrään. Valmiin talon hinnasta noin 20-30 % muodostuu talopaketista. kokonaisuuskustannuksia lisäävät tontti, kunnallistekniikan kustannukset, liittymismaksut sekä suunnittelu- ja valvontamaksut.

Seuraavassa on kiinnitetty huomio virheisiin ja epäkohtiin, jotka toistuvat usein talopaketin hankinnassa.

  1. Perheen tarpeet ja tyyppitalojen pohjaratkaisut sellaisenaan eivät ole sopusoinnussa keskenään.
  2. Tilaratkaisujen ja toimintojen perusteella valitun talon sopimattomuus tontille muotonsa, mitoituksensa, ulkonäkönsä ja ilmansuuntien suhteen.
  3. Talopaketin toimittajan suunnittelijan huolimattomuus. Suunnittelija voi piirtää asemapiirroksen, vaikka ei ole käynyt rakennuspaikalla.
  4. Yksilöllisen leiman puuttuminen valmistaloista ja niiden ympäristöön sopimattomat tyyli- ja ulkonäköratkaisut.
  5. Talopaketin tietojen epäselvyys ja puutteellisuus.
  6. Toimitusten odottaminen.
  7. Talomyyjän kiinnostuksen vähentyminen asioiden hoitoon sen jälkeen, kun talopakettikauppa on tehty.
  8. Talomyyjän haluttomuus lupauksestaan huolimatta hoitaa rakennuslupa-asioita.

Talopaketin pystytykseen voi liittyä seuraavanlaisia ongelmia.

  1. Joidenkin pystyttäjäryhmien ammattitaidottomuus ja vastuuttomuus.
  2. Talopaketin toimituksen myöhästyminen viikkokaupalla ja sen aiheuttama rakentamisaikataulun myöhästyminen.
  3. Urakoitsijan kyvyttömyys arvioida työhön käytettävää aikaa tai toisaalta haluttomuus vastata työn laadusta.
  4. Talotehtaan ja pystytttäjien välisen sopimuksen puutteellisuus sekä se, ettei se ole sopusoinnussa talopaketista tehdyn kauppasopimuksen kanssa.

Huono valvonta ja puutteelliset sopimukset voivat aiheuttaa osapuolten välille riidan. Rakennusalaa tuntemattoman rakennuttajan kannattaa käyttää apuna rakennustyypin valinnassa ja kauppakirjan laadinnassa sekä talon pystyttämisen valvonnassa luotettavaa rakennusalan asiantuntijaa.